"74 porrasaskelmaa, 8 tasannetta ja yksi huone."
Sellaisen
kävelymatkan päässä työpisteestäni on tulostimelle. On muuten kyseinen
reitti tullut mahdottoman tutuksi tässä puolentoista viikon aikana.
Olen päättänyt olla käyttämättä hissiä, ihan vain periaatteen, huvin ja
urheilun vuoksi, eritoten jälkimmäisen. Ihan mielenkiinnolla odotan
josko kuntoni tämän ylös alas ravaamisen seurauksena hieman kohenisi,
oikein positiivinen juttuhan se olisi. Yleensä loppupäivästä tunnen
jalkalihasteni olevan maitohapoilla, mutta yleensä olen myös aamuista
olemustani huomattavasti pirteämpi. Onhan se kivempi niin päin, että
työ ennemminkin piristää kuin saaolon loppu päiväksi ihan nuutuneeksi.
Yleensä työpäivien jälkeen olenkin tehnyt pikkuisen lenkin kierrellen
eripuolilla väliaikaista kotikaupunkiani. Olen myös onnistunut
bongaamaan pari uutta mielenkiintoisen näköistä pikku galleriaa, joissa
voisin viikonloppuna käydä piipahtamassa.
Minusta on tulossa jonkin sortin kulttuuritarjonnan suurkuluttaja tai kulttuurinarkomaani. Tja.. Tsekkailin tänään Finnkinon sivuilta leffatarjontaa ja sieltä löytyi heti ensisilmäyksellä ainakin kuusi jo pyörityksessä olevaa tai juuri ensi-iltansa saavaa elokuvaa, jotka haluan ehdottomasti mennä katsomaan. Listaanpa ne tähän:
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää http://www.finnkino.fi/movie/1990
Perhonen lasikuvussa http://www.finnkino.fi/movie/2048
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi http://www.finnkino.fi/movie/2046/
Porco Rosso http://www.finnkino.fi/movie/2146/
Hallam Foe http://www.finnkino.fi/movie/2133/
Muumi ja vaarallinen juhannus http://www.finnkino.fi/movie/2151/
Ehkä olisi hyvä hankkia joku kortti Finnkinolta: "Käy 5. elokuvissa, saa 6. ilmaiseksi!".
**ajattelupaussi...**
Hm, nyt iski hetkellinen hämmennys. Mitä tänään ruoaksi. Eikun ainiin, onneksi ei olekaan minun vuoroni päättää. Mutta perjantaina taas on, nojaa kaipa sitä jotain siihen mennessä keksii. *kyntää nettiä etsien hyviä ja halpoja ruokavinkkejä" Kiinalaista olisi hauska kokeilla tehdä itse..
**...ajattelupaussi**
PS: Sain juuri puhelin soiton. Olen menossa tänään kahville kaverin kanssa, josta en edes osaa varmuudella sanoa onko hän italialainen, belgialainen, ranskalainen vai mikä kummajainen. Ehkäpä se selviää tuossa päivän mittaa, mutta siihen asti elämme jännittäviä aikoja. Bye byes!